Tag: beta
Messenger for Mac 8 sisäinen beta vuotanut
by admin on Maa.13, 2009, under Huhut, Messenger for Mac, Ohjelmat
Microsoftin sisäinen beta-versio Messenger for Mac 8 -versiosta on vuotanut nettiin, reportoi brasilialainen MacMagazine (Google käännös). Beta on melko aikainen kehitysversio, ja hyvin epävakaa käytössä. Artikkelin mukaan ohjelma kaatui neljä kertaa 10 minuutin testiaikana. Ohjelma ei osaa myöskään tallentaa asetuksia, kuten käyttäjän kuvan ym.
Käyttöliittymä on enimmäkseen ennallaan, mutta työkalupalkkiin on lisätty painikkeet “Call” ja “Video”. Beta -versio kykenee avaamaan chatin vain Windows Live Messenger 9 käyttäjien kanssa. Jonkin verran Mac-integrointia on kuitenkin tehty, kuten Dock kuvakkeessa oleva merkintä lukemattomien viestien määrästä. Julkisen betan odotetaan tulevan vielä tämän vuoden aikana.
PÄIVITYS:
Messenger for Mac 8 löytyy torrentina ainakin The Pirate Bay haulla. Ohjelman toimivuudesta tai oikeellisuudesta ei stx.fi sivusto anna mitään takeita. Sivusto ei myöskään vastaa ohjelman käytön laillisuudesta millään tavoin. Ohjelman lataaminen ja käyttö on täysin käyttäjän omalla vastuulla.
Ylläpito ei ole itse kokeillut ohjelmaa eikä anna takuita sen toimivuudelle.
Quicktime X käyttöliittymä kevenee
by admin on Maa.09, 2009, under Huhut, Os X 10.6 Snow Leopard, Quicktime X
Applen uusimman Snow Leopard -betajakelun myötä mukaan on lopultakin liitetty tuleva Quicktime X -mediasoitin. Soittimen käyttöliittymää on uutisoinnin mukaan kevennetty jättämällä videon ympäriltä pois kaikki ylimääräiset elementit. Video aukeaa siis omana, irrallisena ikkunana ilman tehtäväpalkkia, painikepalkkia tai muita “turhuuksia”. Ainoa elementti on musta, läpikuultava otsikkorivi.
Ruotsalainen Feber.se on julkistanut uskottavan kuvankaappauksen uudesta Quicktime X -soittimesta sivuillaan.
Macrumors.com arvelee, että uusi tapa “keventää” Quicktimea entisestään toisi Applelle sittenkin mahdollisuuden julkaista Quicktime Pro erillisenä, raskaampana sovelluksenaan. Aiemmissa Snow Leopard julkistuksissa Quicktime Pro -toiminnot ovat olleet täysin käytössä, mutta nyt Quicktime X tarjosi vain rajallisemman määrän Pro toimintoja, kuten mahdollisuuden tallentaa pätkiä videoista suoraan iTunes kirjastoon tai suoraan nettiin MobileMe ohjelman kautta.
Apple Safari 4 Beta on yllättävän nopea
by admin on Hel.25, 2009, under Ohjelmat

Applen äskettäin betatestaukseen julkaisema Safari 4 on hakannut nopeudessa kaikki kilpailijansa, kertoo Cnetin julkaisema uutinen. Cnetin tekemässä testissä Safari oli huikeat 42 kertaa nopeampi kuin Internet Explorer 7, kuusi kertaa nopeampi kuin IE8, 3.5 kertaa nopeampi kuin Firefox 3 sekä 1.2 kertaa nopeampi kuin Googlen vielä beta-vaiheessa oleva Chrome. Testi ajettiin 2.1 GHz Intel Core 2 Duo prosessorilla varustetulla Windows koneella.
Safari 4 Beta on ladattavissa Applen sivuilta sekä Windows että Mac koneelle.
Uuden Safarin myötä Apple on lisännyt myös nettiselaimeensa iTunesista, iPodeista sekä Finderistä tutun Cover Flow -näkymän. Googlen Chromesta puolestaan on kopioitu ajatus omien suosikkisivujen listaamiseen pikkukuvina.
Uusia ominaisuuksia ovat myös mm. sivujen zoomaaminen näppäinyhdistelmillä tai multitouch gestureilla, CSS efektit joiden avulla sivujen tekijät voivat helposti lisätä näyttäviä efektejä sivustoihin, HTML 5 Offline -tuki joka mahdollistaa sivustojen käytön koneella myös ilman nettiyhteyttä, nopea Nitro JavaScript engine sekä paljon muita ominaisuuksia.
Googlen Chromesta alkunsa saanut Top Sites -näkymä näyttää sinulle kerralla pikkukuvat yleisimmin käyttämistäsi sivustoista. Chromesta ominaisuutta on kehitetty edelleen, ja voit kiinnittää sivuston pysyvästi tähän näkymään, joka muuten muuttuu oman nettikäyttäytymisesi myötä. Näet myös suoraan merkinnän, mikäli sivusto on päivittynyt viimeisimmän vierailusi jälkeen.
Safarista löytyy myös sivuhistorian selaus sekä nopea hakutoiminto omasta sivuhistoriasta. Safarin nelosversio onkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen nettiselain niin Mac kuin Windows käyttäjille.
